Se yksi riski

Pysähdymme liikennevaloihin. Kalle kiroaa "edessä törttöilevää" mummoa ja huokaisee  turhautuneena vaihtaessaan mersun vaihteen vapaalle. "Mehän valmistuttiin jo kaks viikkoo sitten, eikä vieläkään olla päästy töihin autonasentajiksi", Kalle tuhisee. "Ne kusetti siellä koulussa, että kaikki muka työllistyy heti", hän jatkaa ja laittaa autoradion volyymia lujemmalle. Vastaan myöntelevästi samalla, kun selaan puhelimellani jääkiekkotuloksia netistä. Nostan pääni ylös ja katselen sivuikkunasta kadulla kävelevää tyttöä, joka keinuu ohitsemme turkis päällään. "Tsekkaa Kalle toi muija, oon melkee varma,että on nähny sen Viidakon Tähtösissä."

Valon vaihduttua jatkamme matkaa. Radiosta soi Arttu Wiskarin Mökkitie ja käännymme Kokemäenjoen vierustaa kulkevalle soratielle. "Mulla ois muuten liput maaliskuun HPK-Ässät peliin Hämeenlinnassa." "Lähdekkö mukaan kattomaan peliä?" Kalle kysyi. "Tottakai!" vastasin innostuneena. Olihan Ässät ehdoton suosikkijoukkueemme ja kaikki pelit, joihin oli mahdollisuus mennä, mentiin. "Turhaan edes kysyt, kyllähän sä mut tiiät, aina tulen jos vaan pääsen,etkä muuten hukkaa lippuja kuten sillon kerran Raumalla.", sanoin virnuillen. "Sä sitten jaksat aina muistuttaa siitä." Kalle naurahtaa.

Eteemme ilmestyy traktori ja hidastamme sen perään. Kalle kiroaa taas toistuvasti. Kaivan puhelimen uudestaan esiin ja palaan selailemaan internetiä. "Tässä voi mennä aikaa, eihän tosta mahu ohi", totean ja syvennyn pelitilastojen maailmaan. Hetken kiroilun ja tööttäilyn jälkeen Kalle päättää kuitenkin ohittaa traktorin. Hän vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja polkaisee kaasun pohjaan. "Tämä vanha koppero on niin perkeleen luumu", hän kiroilee vanhan mersun kerätessä hitaasti lisää nopeutta traktorin rinnalla. Nostan katseeni puhelimestani ja huomaan jonkin keltaisen lähestyvän meitä todella lujaa. Ehdin huutamaan: "Varo!" ja Kalle kiskaisee rattia vasemmalle. Sitten auton kylkeen rymähtää ja kaikki pimenee.

 Havahdun istuessani etukenossa ja huomaan, että rintakehääni särkee toden teolla. Silmilleni valuu verta ja pyyhkäisen otsaani, vain huomatakseni että pääni on aivan veressä. Katson vasemmalleni ja näen Kallen tajuttomana ratin päällä. Hänen otsansa on myös yltäpäältä veressä ja pahoin ruhjoutunut. "Kalle ooksä kunnossa?" huudahdan vaivalloisesti. Ei vastausta. Kalle ei reagoi mitenkään huutooni. Päässäni pyörii ja tajuan Mersun pikkuhiljaa vajoavan syvemmälle jokeen veden tulviessa autoon. "Kalle meidän pitää päästä täältä pois!" huudan tuskaisena ja avaan turvavyöni. Kalle ei vieläkään osoita tajunnan merkkejä. Yritän avata hänen turvavyötään, mutta en saa sitä auki, sillä se on törmäyksessä sotkeutunut täysin. Vettä tulvii autoon ja mersu vajoaa entisestään. Koitan avata auton ovea, mutta se on jumissa. Vihdoin ja viimein saan viimeisillä voimillani sen avattua ja koitan repiä Kallea irti hänen istuimestaan, mutta turhaan, Hän on jumissa. Päässäni alkaa sumeta ja veden täyttäessä auton polkaisen itseni auton ovesta ulos. Silmissäni pimenee ja vajoan veteen.

Herään rannalla ja yskin vettä pois suustani. Ympärilläni on ihmisiä, mutta näköni on sumea. Kuulen jonkun sanovan: "Ota rauhassa, sinä selviät kyllä". Puheensorina vaimenee korvissani ja tunnen kuinka minua liikutellaan. Päässäni on sekavaa ja yritän mumista heille Kallen olevan vielä autossa, tajuntani hälventyessä.

Seuraavaksi tajuan olevani sairaalassa. Ympärilläni on lääkäreitä ja sairaanhoitajia. He keskustelevat ja availevat silmiäni, samalla kun valaisevat minua kirkkaalla tutkimusvalolla. "Missä Kalle on?", kysyn. Lääkäri astelee luokseni ja kertoo minun olleen onnekas selvittyäni sellaisesta kolarista. "Ota rauhassa, olet hyvässä hoidossa nyt", lääkäri sanoo ja ja jatkaa huokaisten:"Valitettavasti ystäväsi ei ollut yhtä onnekas. Hän menehtyi elvytysyrityksistä huolimatta. Otan osaa." Tunnen kuinka mahassani vääntää kuullessani Kallen kohtalosta. Kyyneleet vierivät poskiani pitkin ja tuijotan tyhjyyteen lamaantuneena. Murtuneella äänellä kuiskaan: "Mutta se peli, meidän piti mennä sinne peliin." Lääkäri puristaa kättäni, mutta en tunne sitä. Turtuneena ja henkisesti raunioina vajoan takaisin rikkinäiseen uneen.